torstai 12. heinäkuuta 2012

Turning Tables

Vapaapäivä! Oli kyllä hyvä, kun sai nukkua oikeen kunnolla sen sijaan, että olisi herännyt kuudelta töihin niinkun mä yleensä tapaan aina muuten tehdä. Kun olin puoli yhdeltä herännyt, niin päätettiin Lindan kanssa lähteä aamupalalle ulos. Haettiin kaupasta kroisut ja hedelmiä ja mitä nyt kumpikin halusi ja mentiin ulos syömään ennenkun Lindan täytyi lähteä takaisin Hankoon junalla.Oli kyllä mukava taas nähdä kyseistä tyttöstä! Ollaan tunnettu vasta melkeen kaksi vuotta ja meistä tuli melkeempä heti kuin paita ja peppu! :)


 Linda tuli tiistaina meille ja saatiin kyllä heti actionia elämään. Oltiin nimittäin menty jo kaikki kolme unten maille, mutta en millään saanut unta yläkerrasta (taas kerran) kuuluvan metelin takia. Meteli yltyikin pariskunnan kämpässä sen verran kovaksi, että päätin soittaa poliisit paikalle. Kävin laittamassa ulko-oven väliin jotain, ettei se olisi ollut lukossa ja pyysin Harrin mukaan, koska yksin en olisi todellakaan uskaltanut lähteä. Päädyimme tosin juoksemaan ulos pyjamissa, koska kun olimme alakerrasta lähdössä takaisin kämpällemme niin ilmeisesti kyseisen pariskunnan kämpän ovi aukesi ja kolahti tosi kovaa kiinni ja joku lähti portaita alas vauhdilla. Odottelimme sitten pyjamissa ulkona kunnes poliisit olivat pariskunnan hakeneet pois ja menimme takaisin sisälle. Olihan siinä hieman kuumotusta, mutta tuntui sinänsä koomiselta juosta naapureita pakoon pyjamissa yöllä!

Eilen olimme kaveriporukalla nauttimassa kesästä musatalon edustalla ja illemmalla käväisimme myös baarissa. Mulla tosin oli hieman väsy aikaisten työaamujen takia, jonka vuoksi fiilistä ei ollut aivan älyttömästi, mutta eihän sitä aina voikaan olla.
Nyt ajattelin lähteä kiertelemään IKEAan vapaapäivän kunniaks. Jospa sieltä tarttuisi jotain kivaa mukaan :)!


Tässä vielä yksi Adelen biisi, jota oon kuunnellut paljon lähiaikoina. Adele osaa kyllä aina inspiroida...




Mukavaa loppuviikkoa kaikille!



/Mirva
















sunnuntai 8. heinäkuuta 2012

Holidays


Oon ollut pitkään kirjottamatta tänne mitään. Osasyy siihen on se, että ennen kun lähdin viettämään kesälomaa niin sain vahingossa väännettyä mun vastahankitun mokkulan  rikki. Ja siinähän se sitte oliki - goodbye netti. Just olin ostanu mokkulan ja sit meen sen rikkomaan kun kurotin maasta jotain ja töytäisin samalla koneessa kiinni olevan mokkulan peballani katki. Hienoa! :D

Nyt on kuitenki jälleen kerran mokkula hankittu elikkäs pääsen taas nettiinkin kätevästi. Kotona Vaasassa vietetyn kesäkuun päätin pitää taukoa bloggailusta ihan vaan siksi, että halusin keskittyä muihin juttuihin.

Kesäkuun vietin siis kotona Vaasassa ja olin mm. läheisten kanssa, studiolla ja keikoilla kaverini Janeten kanssa. Tuli myös oltua jopa kolmessa eri kesätyössä, joten kesätöiden monipuolisuudesta ei ainakaan ollut puutetta!

Päätettiin kuitenkin paremman puoliskon kanssa, että halutaan viettää osa kesästä myös Helsingissä, joten ollaan oltu täällä nyt heinäkuusta lähtien. On kyllä oikeen hyvä fiilis Helsingistä, kesästä ja kaikesta. Nyt asutaan myös Harrin kanssa samassa kaupungissa hetki aikaa, joten junailut saa jättää sikseen puoleksi vuodeksi Harrin pitäessä puoli vuotta taukoa koulusta. Edessä saattaa jossain vaiheessa olla myös Australian matka syksyllä, mutta siitä myöhemmin lisää... Täällä oon jatkanut kesätöiden tekoa kaupassa ja ottanut mahdollisimman rennosti! Viikko on vierähtänyt yllättävän nopeesti, mutta silti kaikkea kivaa on jo ehtinyt tehdä. Käytiin Hangossa moikkaamassa meidän kaveria Lindaa mun vapaapäivänä ja täytyy sanoa, että oli ihana paikka! Otettiin aurinkoa, syötiin Lindan kesätyöpaikassa Makaronitehtaalla, käveltiin kallioilla, uitiin, naurettiin ja nautittiin!

Tähänastisesta lomasta muutamia kuvia.

                                            
                                Koulunpäättäjäiset:

Kaverin läksiäiset Tampereella

studiolla :)
Vaasa
                                                                       

                                                                        
                                                 Hanko:

Makaronitehdas
Kuva ei ehkä ole mitä imartelevin mutta nauratti tuo "vesikauluri", jonka kamera oli onnistunut nappaamaan :D



 

/Mirva

























lauantai 5. toukokuuta 2012

Tenttejä ja töitä

Noniin, läpästiin tyttöjen kans kaikki laiteympäristön käytännön tentti, joka oli siis viime perjantaina. Jokaselle oli varattu oma bändiluokka, jossa piti kasata toimiva PA-setti. Mikseri piti säätää kohdilleen, mikit ja koskettimet piti kytkeä oikein jne. Se oli oikeestaan helppo, varsinki vielä torstain kertauksen jälkeen joka oli kyllä hyödyllinen, mutta erittäin hulvaton! Kaikilla tais olla vähän väsy, mutta sehän vaan inspas meitä tekemään laiteympäristön "opetusvideon"...





Mietin, että kehtaanko sitä videota tänne postata, mutta päätettiin Kaisan kanssa ettei pieni pätkä välttämättä pahaa tee. P.s. joo tiedän, mulla on näköjään ollu hullun tylsää ku oon tänne jaksanu vääntää tästä tällasen hyvin vakavasti otettavan version :D






Tänään oon ollut tokaa päivää uudessa työpaikassa töissä ja oon kyllä tykännyt. Ilmapiiri vaikuttaa todella hyvältä ja muutenkin on ihana tehdä pitkästä aikaa kunnolla töitä. Arvostan kyllä sitä ettei tarvi elää kokoajan mahdollisimman pienellä rahamäärällä. Kyllä se on kivaa, että on välillä johonkin "ylimääräseenkin" rahaa :).


Kivaa viikonloppua kaikille!

torstai 3. toukokuuta 2012

If you want me - Glen Hansard&Marketa Irglova

Ihanaaaa oon makoillut vaan sängyssä koulun jälkeen ja nauttinut kun aurinko on lämmittänyt ikkunan läpi, Glen Hansardin ja Marketa Irglovan soidessa taustalla Spotifysta...parasta!

Pian koululle treenaamaan tyttöjen kaa vielä huomista laiteympäristön tenttiä varten...eiköhän me saada piuhat selvitettyä ;D



-Mirva :)

keskiviikko 2. toukokuuta 2012

Opasta mua aurinko silloin kun mä en nää

Viime viikonloppuna kävin Vaasassa ja vietin mm. hauskan illan Miran ja Jonin luona, olin kattomassa kaverin bändin keikkaa + oltiin tyttöjen kans kahvilla. Kävin myös fiilistelemässä Haloo Helsingin keikkaa Leipätehtaalla ja moikkaamassa mun kaveria joka toimii niiden valomiehenä. Lähdin keikalle yksin, koska suurin osa kavereista oli muualla sinä iltana. Yllätyin kuitenki positiivisesti, kun näinki entisiä luokkakavereita yleisön joukossa ja lyöttäydyttiinkin sitten loppuillaksi samaan porukkaan! :)



elisan, iian, siirin, marian & mirkun kans kahvilla <3 :)

Alunperin siis lähdin Vaasaan työhaastattelun perässä, mutta loppujen lopuksi ehdin tehdä vaikka mitä muutakin kivaa. Mun työtilanne on melko hyvä tällä hetkellä. Muuten oon saanu kesäks hyvin töitä täältä Helsingistä, mutta kesäkuuks (jonka tuun viettämään Vaasassa) mulla ei oo vielä mitään töitä. Tosin oon yrittäny vaikka kuinka saada töitä, mutta näyttää olevan hankala saada niitä vaan yhdeks kuukaudeks. No onneks meillä on kuitenki mun kaverin Janeten kans suunnitelma! Aiotaan nimittäin viettää kesäkuu ainakin osittain katusoittajien hommissa ;)...hehe!


Vapuksi lähdin Tampereelle Harrin luo. Maanantai alkoi picnicin merkeissä Tampereen Sorsapuistossa. Siellä oli melko rauhallista, mutta silti hyvä meininki! Aurinko paistoi ja syötiin kaikenlaisia vappuherkkuja. Päädyttiin mun ystävän, Lindan, kanssa jopa laulamaan erään porukan kanssa joista kahdella oli kitara ja djembe mukana! Myöhemmin siirryttiin kohti koskenrantaa (jossa kaikki teinit heilui!). Siellä ei kuitenkaan kauheen kauaa viihdytty tungoksen keskellä. Ilta oli oikeen onnistunu ja jaksettiin jopa reippaina lähteä seuraavana päivänä Harrin ystävien uuden talon talkoisiin!

nomnom :D




Linda


 Vappupäivänä ehdittiin vielä nähdä mun Ella-tätiä ja serkkuja, Rosinaa ja Milanaa, vapputorilla.
Rosina<3
Täti&Miltsu<3
 

Milana päätti, että meijän piti laittaa vapun kunniaks pupunkorvat päähän niin mehän laitettiin! "He he"...:D

Toivottavasti kaikilla oli onnistunu vappu!


-Mirva








keskiviikko 25. huhtikuuta 2012

Helena is a player

Jeee vihdoin on mokkula hankittu ja pääsee taas vaivatta nettiin! Huuh tää loppukevät on ollut yhtä hullunmyllyä. Keikkaa keikan perään ja niiden treenejä. Loppukevääseen on mahtunut mm. yksi oma keikka, mun ystävän, Merin, Tori Amos-proggiksen keikka (jossa olin taustalaulajana), oikisopiskelijoiden bilekeikka, koulun pop&rock-pajan keikka, diakonissalaitoksen keikka jne... Yks viikko oli jopa niin kiireinen, että parina päivänä hyppäsin kolmissa eri treeneissä ja lauloin 6,5 H putkeen. Se oli hieman raskas viikko mut mikäs siinä, onhan se ihanaa että saa tehdä sitä mitä haluaa. Huomenna vielä koulun tanssipajan näyttökeikka, joka siis arvioidaan. Itse en henkilökohtaisesti pidä tanssimusiikin esittämisestä, koska en mitenkään näe että musta tulis jonkinlainen humppakuningatar!:D Ei siis oo ihan mun juttu, mutta onhan se hyvä osata vähän kaikenlaista. Eihän sitä tiedä millaisia keikkoja tässä elämän varrella tulee vielä vastaan.

Kävin hetki sitten myös ekaa kertaa musatalolla, koska meillä oli siellä Tori Amos-proggiksen taustalaulu treenit. Ennen treenejä käytiin porukalla kiertämässä paikkoja ja täytyy sanoa, että on kyllä tosi upee paikka!


Tori Amos-treenit musatalolla. Tutkittiin paikkoja ja käytiin myös musatalon liikuntasalissa. Tytöt leikki ballerinoja ja mä toimin ballerinojen pianistina!




Merin Tori Amos-keikka. Taustalaulajat: Mirva & Nella aka Raisin girls!
Veli Helena Orkesteri. Juntti nimi? Jep, tässä on meidän pop&rock-pajan bändi...juntteja kaikki! <3

Koomista, mutta kun mentiin vetämään Valtterin (laulaja) ja Juhon (pianisti) kanssa diakonissalaitokselle kolmen setin keikka niin saatiin hyvät naurut kun nähtiin meitä varten tehty keikkajuliste laitoksen seinällä. Ei siinä kiireessä oltu keksitty muutakaan nimeä, joten päätettiin että mennään VeliHelena-nimellä. Järjestäjä oli näköjään vahingossa kuullut meidän bändin nimen hieman väärin, mutta kyllähän se näinkin menee! ;D 






Nyt nukkuun, unia!

-M



 



perjantai 13. huhtikuuta 2012

Voihan nyt!

Mulla on ollut nyt vähän hiljaista täällä blogissa, mutta sille on ihan syynsä. Kun muutin Helsinkiin, niin mun vuokraisäntä sanoi että vuokraan kuuluu myös netti ja sitähän mä oon nyt tähän saakka käyttänyt. No, tässä yks päivä mun yläkerran naapurit muutti pois ja siihen aikoihin huomasin, että "mun" netti on hävinnyt kokonaan. Soittelin meidän taloyhtiön päivystykseen ja kyselin vähän ja selvisi että oon käyttäny yli puoli vuotta mun naapureiden nettiä ja että tää taloyhtiö ei kyllä oo mitään ilmaista nettiä nähnytkään! Äsh, no ei ihme ku toimiki välillä niin ärsyttävän huonosti. Toisaalta se oli ilmanen, harmi kun mun naapurit muutti pois...:D

Nyt täytyy kyllä hankkia mahdollisimman pian mokkula, että pääsee taas tänne kirjottelemaan ja muutenkin olemaan netissä. Sit kun oon sen saanu hommattua niin oon ehdottomasti aktiivisempi täällä!

P.s. Mulla oli eilen eka oma keikka täällä Helsingissä ravintola Olotilassa, jossa soitettiin myös yks mun biisi. Oli kyllä ihanaa. Nyt taas muistaa minkä takia tätä hommaa haluaa tehdä :).


See you soon !


-Mirva